Pistettiin perä kasaan tänään appiukon kanssa. Aluksi asensin välitykset lukkoperään, nyt asennettiin 4.10 välitykset sitten Orangeen, saa nähdä millainen se on sitten ajaa. Työvaiheet on oikeastaan toisintoa jo aikaisemmin tehdystä hommasta, eli iso ratas perään kiinni, heittokellolla tarkistus ja uudelleen asemointi, eli kiersin puoli kierrosta ratasta, jonka jälkeen sivuttais heittoa oli muutamia satasia. Hyvä juttu. Pinioniin asennettiin uusi laakeri ja tämän jälkeen päästiin testaamaan välyksiä.

Kun näytti siltä, että välykset on lähellä oikeaa, asennettiin pinionin häntälaakeri ja stefa paikoilleen. Sopiva välys katsottiin välissä värin avulla, ehkä välykset voisivat olla kympin tai pari tiukemmat, täytyy vielä tarkistaa uudestaan värin kanssa kun laakeripukit on tiukattu paikoilleen.
Sitten ei muuta kun kiristämään koko paketti kasaan. Asentamisessa käytettiin työkalua, joka on taas vaihteeksi mallia teeseitse. Ristinivelen kuppiin vedettiin kaksi lankkua kiinni vingoilla, jolloin appiukko sai pidettyä pinionia paikoillaan kun kiristin mutterin tiukalle. Sopiva tiukkuus löytyi kädellä kokeilemalla, kun pinionia pyörittäessä tuntui pieni nahkeus, tarkistettiin vastus momenttiavaimella, sopiva vastus oli löytynyt. Hip hei, perä ja taka-akseli alkaa olemaan siis kasassa.

1241025883_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
4.10 välitykset paikoillaan ja sivuttaisheitto juuri tarkistettu.

1241025953_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Välykset tarkistettiin ensin värillä. Täytyy tehdä vielä viimeiset tarkistukset ennen kuin akseli laitetaan autoon.

1241026030_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kun perä oli mielestäni kohdillaan, asennettiin stefa ja loput kilkkeet paikoilleen.

1241026206_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Lankulla sai pidettyä pinionia paikoillaan kun mutteria kiristettiin oikeaan tiukkuuteen.

Isona apuna perän kasaamisessa on ollut Overdriven saitilta saatu linkki, josta löytyy seikkaperäinen perän asentamista käsittelevä juttu. Tietenkin appiukon kokemus autojen parista on aina korvaamaton apu.

Nyt siis pitää tehdä tarkistuksia välyksien osalta, kun välykset on kohdillaan pistetään tälle episodille piste. Akseli autoon ja vetarit paikoilleen, jarrut ja muut kilkkeet kiinni ja runko rullaamaan. Kuulostaa hyvältä?