Tänäänkin sain vaimolta ja pojalta lahjaksi muutaman tunnin rakenteluaikaa autotallissa. Vuorossa oli ovien irroittaminen ja sisustan purku. Sisustan irroitin oikeastaan siksi, että saisin varmistuksen pohjan kunnosta ja voisin lisätä äänieristelevyt pohjaan.

Ovien irroittaminen oli helppo juttu. Ensin irroitin ovipahvit ja peilien vaijerit. Irroittaessani itse ovia, pidin ovet suljettuna sen aikaa kun avasin saranoiden pultit, kun pultit oli irti, oli helppo vaan nyppästä ovet kainalaoon ja nostaa sivuun rakanetelun tieltä. Ovet olivat nätissä kunnossa myös sisältä, joten ruoste ei ole päässyt raiskaamaan oviakaan. Nyt täytyy käydä sävyttämässä ja ostamassa pari paukkupulloa Gulff:n oranssia maalia ja ruiskia ovien sisäpuolet korin väriin. Oviaukot tekisi mieli maalata mustaksi, kun sisustasta tulee osaltaan musta. Ainoastaan kojetaulu ja penkit jää viininpunaiseksi.

2145171.jpg
Ovet irroitettuna ja sisusta odottaa vuoroaan. Oviaukot on punaiset, mutta ne täytyy maalata uudestaan.

2145157.jpg
Kori on maalattu aikanaan punaiseksi listojen altakin, hieno homma.

Sisustan purku nyt ei mikään iso homma ollut, penkit irti, listat ja matto pois paikoiltaan. Vielä pitäisi irroittaa kattopahvi, ilmeisesti kattoluukkukin täytyy irroittaa ja asentaa uudestaan kun kattopahvi vaatii aukon luukulle. Saattapa tietty olla, että luukkua ei tartte ottaa kokonaan pois, se selviää kun pääsen luukkuun käsiksi.

2145163.jpg
Luukku täytyy ehkä irroittaa kun kattopahvi vaihdetaan, toivottavasti ei.

Pohja oli täysin ruosteeton, kuten odotinkin sen olevan. Näyttää siltä, että kun väri on vaihdettu aikanaan punaiseksi, niin myös sisältä kori on maalattu punaiseksi. Iso homma ollut varmaan aikanaan moisessa maalauskeikassa. Pohjassa näkyy myös merkkejä kisataustasta, turvakaarien kiinnityspaikat näkyy vieläkin kun niitä ei ole maalattu punaisella.

2145186.jpg
Pohja tervettä peltiä, turvakaarien paikat edelleen näkyvissä.

Täytyy rapsutella irtomaali pohjasta pois ja sutia uutta maalia pintaan. Ajatuksena olisi peitellä pohja bitumimatolla, jotta tiemelu ei kuuluisi sisälle niin voimakkaasti. Lattiamatto täytyy vaihtaa uuteen, mustaan.

Nyt sitten kori irti rungolta ja rungon kimppuun, jospa Joulun lomilla kerkiäisi laittaa rungon pakettiin, katsotaan miten käy. Aikaahan se vaan vaatii.