Eilen hommattiin vanteet ja renkaat, tänään taas oli vuorossa autotallin pöllyttäminen. Kuten viimeksi jo mainitsinkin, on rungon putsaamisessa hommaa pitemmäksikin aikaa. Alkujaan homma näytti suhteellisen kivuttomalta, mutta tänään viimeistään selvisi homman koko laajuus. Rungon loppuosalla on massa vedetty pintaan, joten sen poistaminen onkin työn ja tuskan takana. Periaatteessa homma menee niin, että ensin veistellään puukolla isoimmat massat pois ja sitten rälläkällä loput. Hommasin rälläkkään semmoisen metallilanka laikan, jolla massakin lähtee suhteellisen hyvin, kunhan siis isoimmat on vedelty puukolla pois.

Melkein tuntuu siltä, että olis voinut jättää ton rungon ihan rauhaankin, sen verran siinä on hiottavaa. Toisaaltaan, kyllä kai toikin homma palkitsee sitten kun maali on pinnassa, toivon todellakin niin.
Tallissa kaikki pinnat on ihan pölyn peitossa ja siinä onkin siivoominen kun putsaa tän hiomisen jälkeen tallin inhimilliseen kuntoon. Baarin puolellakin kaikki tekstiilitkin on hirveässä jamassa.

2198649.jpg
Mainitsinko jo, että pölyä on hieman ilmassa.

Muutaman tunnin riehumisen jälkeen sain putsattua tänään oikanpuolen suorat pätkät. Jospa huomenna saisi toisen puolen hiottua, niin jäljelle jää enää takapää ja rungon alapuoli. Maalauksen aloitan varmaan alapuolelta ja vetelen samalla kolme näkyvää sivua, silloin päälipuoli, joka jää suurelta osalta piiloon, tulee maalattua viimeiseksi. Luultavasti tulos on näin paras.

2198659.jpg
Tämän päivän saalis, oikean puolen suorapätkä. Lattialla mujua, loput pitkin tallia.

Kuten jo moneen kertaan on tullut mainittua, niin hommaa on paljon ja työ on pölyistä. Toivottavasti saan rungon hiottua loman aikana, sen verran vastenmielistä puuhaa tää on.