Tänä viikonloppuna en hirveästi ehtinyt tallilla oleilemaan, velipoika meni naimisiin lauantaina ja perjantai-ilta oli pyhitetty vaimolle. Onnea vielä veljelle vaimoineen!

Tänään tarkoituksena oli lyhentää "pakko tehdä valmiikisi listaa", varsinkini sisutuksen kanssa vietin muutaman tunnin aikaa. Olin tossa muutama päivä sitten huomannut ongelmia ikkunoiden säätämisen kanssa, eli korkeussuunnassa en saanut lasia kohdilleen. Syykin selvisi kun huomasin korkeusstopparin uupuvan kuskin puoleisesta lasista, siis takapäästä. Laitoin kyselyä South West Tradeen ja sieltä löytyikin puuttuva osa. Sain sen perjantaina matkahuollon kyydillä kotiin, eli esteet ovipahvien kiinnittämiselle poistuivat.

Hommasin aikaa sitten Orangeen sellaiset yksiosaiset jälkituotanto muovit, niiden sopivuus oli yllättävän hyvä. Kiinnittämisessä tuli vaan pieni mutka vastaan, enkä osannut sitä selvittää ollenkaan. Ovipahvissa on ne kyynärnojat/kahvat kiinni pahvissa ruuveilla, ovipahvin takaa ruuvattuna tietty. Ok, ei tässä vielä kaikki. Kahvojen takana oli ne kaksi pulttia, joilla ovipahvi tulee kahvan kohdalta kiinni ovenrunkoon. Mitenkähän ne oli meinanneet hoitaa ton pahvin kiinnittämisen? Jos kahva on kiinni ovipahvissa, pahvia ei saa piiloon jäävillä pulteilla kiinni oven runkoon. Jos taas kiinnittää pahvin kiinni ovirunkoon, kahvaa ei saa enää ruuvattua sieltä oven sisäpuolelta kiinni ovipahviin?
Selvitin ongelman siten, että vedin ne pultit kiinni runkoon ja liimasin kahvan kiinni ovipahviin, nyt joutuu sitten leikkaamaan kahvan irti ovipahvista jos sen ovipahvin haluaa irroittaa myöhemmin. Ja tolla kansalla on ydinaseet, ovat lentäneet kuuhunkin? "Meidän kuusukkulassa on nyt hieno ovi, jonka saa kiinni sisältä käsin, mutta ei auki jos vaikka tulipalo syttyy" pari astronomia meni siinä kokeilussa 60-luvulla. Hyvä pojat.
No ovipahvit on nyt melkein kiinni, alareuna pitää liimata tai ruuvata kiinni kun ovien peltejä on pilkottu niiden kiinnitysnastojen kohdalta pois. Pellit on uhrattu kiihdytysaikoina painonsäästön nimissä.

Kun ovipahvit oli kiinnitetty, niin ruuvasin turvavyöt ja penkit autoon. Nyt ei pitäis katsastusmiehenkään päästä huomauttamaan turvallisuusvälineiden puutteesta. Vielä täytyy kiinnittää ne koristemuovit penkin kiskojen päihin, ne on jossain "tallessa" tallissa, ei löytyneet tähän hätään mistään. Samalla liimasin tuulilasiin peruutuspailin, ensin putsasin lasit kymmenien vuosien sonnasta. AutoGlymillä on tosi hyvä ikkunan putsausaine. Ennen tota Car Glass Polish lientä kokeilin putsata ikkunoita vaikka millä myrkyillä, mutta vasta tällä liemellä ikkunat saatiin puhtaaksi. Muutama paha naarmu sivuikkuinoissa on, mutta ei kai se haittaa.



Kuskin puolelta puuttui korkeus stoppari, uusi löytyi onneksi nopeasti.


Ukon kanssa aikanaan laitettiin ovipahvit kuntoon, vähän väriä alareunaan.


Kyllä nää pahvit oviin kiinni saadaan, jos ei muuten niin liimaamalla.


Penkit paikallaan ja turvavyöt kiinnitettynä. Sisusta rupeaa olemaan kohta valmis leimalle.

Rkisteröintiä ja katsastusta ajatelle n tekemättä on muutamia hommia, isoimpana tuntuu olevan se valojupakka. En saa taka/etu parkkeja toimimaan oikein. Kaikki liitokset ja johdot on näkyvältä osin käyty nyt läpi, apuna oli johdotuskaavio, mutta edelleen sama vika toistuu. Kun painaa jarrua, niin etuparkit pimenee. Kohta loppuu omat taidot tän vian edessä.
Töötti pitää laittaa kuntoon, valojen suuntaus katsoa ja kiinnittää ratti lopullisesti, lisäksi olisi kaivettava runkonumero esiin maalin alta.

Muuta katsastukseen vaikuttavaa ei olisikinaa jäljellä. Pikkuhommia, mutta noi sähköt tosiaan huolettaa.