Messut on taas nähty.

Vaikka messut oli siirretty jäähallista Messuhalliin, ei fiilis, eikä autojen taso ollut yhtä korkealla kuin American Car Show:ssa. No osa syynä on varmasti sekin, että olen henkilökohtaisesti kyllästynyt tuning puolen tarjontaan, jotenkin vaan autot on kovin kloonatun oloisia, kaikkine perus virityksineen. Isot lintulaudat etuveto korollan takaluukun päällä ja biilteman sekä motonetin siniset silikooni mutkat ja kiilloitetut putket konehuoneessa, ei vaan jaksa säväyttää enää vuonna 2010! Eikä kymmenent näytöt pitkin auton ulkopintaa ja pirunmoiset musavehkeet aina jaksa kiinnostaa. Jääteeman mukainen musiikkiputkan esittelyauto oli varmaan koko perheen suosikke, oli se vaan jäätävä ilmestys.

No onneksi messuilla oli muutama oikeasti erilainen ja säväyttävä laite, jenkkien puolelta löytyi varsinkin maukkaita, jo kylläkin kevään messuilla nähtyjä autoja. Muutama uusi Camaro ja Challenger oli paikalla, toimii kyllä nykyaikaisena laitteenakin, mutta alkuperäiset 60-luvun lopun muskelit vaan kolisee edelleen, niillä on kyllä ikuisesti paikka tämän pikkupojan sydämessä. Olisihan sitä tietty voinut lunastaa itelleen uuden auton, hintaan 995000€ + verot, mutta kun ei siinä Bugatissa ollut takapenkkiä, mites me koko perhe liikutaan moisella kulkineella?

Tulipahan aiheutettua eräällä valkoisiin pikkuhousuihin ja minitoppiin pukeutuneelle blondipissiksellekkin trauma, kun pyysin sitä siirtymään sähköautoTeslan viereltä pois, että saan autosta kuvan. Oli likalla ilme, kun en halunnutkaan sitä kuvata, kuten muut ukot messuilla:) Ilmeestä näki, että olo ei ollut muutenkaan ihan kotoinen puolialastomana, mutta vielä joku ruma perheenisä vielä haluaa kuvata auto mielummin kun hänen pientä pyllyään...
No suotakoon automessuille bikinitsiksit, kyllä niitä likkojakin on kiva katella, kunhan eivät tule autojen eteen keikistelemään.


Alennuksessa, alle millin verottomana.


Komea oli Mussen alusta, kelpaa esitellä.


Ukon lemppari, "monstiauto".


"Anteeki neiti, voitteko siirtyä, että saan autosta kuvan. Kiitos".


Olisko tässä seuraava projekti, pitäis saada keväällä tilat neljälle?


Jäätävä esittelyauto, hieno oli.

Caminosta tuli raapaistua tänään taka-akseli irti, huomenna tarkistan värillä hammaskosketuksen ja teen päätöksen uusien välitysten tilaamisesta, tai perän uudelleen kasaamisesta.