No ihan alkuun, mitähän sitä jenkin omistaja tekisi ensimmäisenä kunnon kevätpäivänä kun asfaltti on kuivaa ja aurinko paistaa?
No touhuaa tallilla kun piha on routinut sen verran pahasti, että tallin ovet ei aukene, voisi vaikka hieman kyrsiä kun ei pääse baanalle...

Tällä viikolla oli melkoinen yllätys käydä tallilla kun useammasta kohtaa katosta tippui vettä työkalujen ja työpöydän päälle. Olin tänä vuona ollut hieman laiskempaa isäntää ja en pudotellut lumia katolta alas. Kattoprofiili kun on mallia loiva, niin konesaumatun peltikaton saumoista nousee vesi ylös ja sitten katolta villoihina ja siitä lopulta sisälle talliin. Ongelman ratkaisuna on katon korjaaminen ja pellin vaihtaminen huopaan, ensi keväänä ei tallilla sada vettä.


Vettä sataa tallilla, onneksi ei mitään vakavampaa vesivahvinkoa sattunut.

Ihan pikaisesti tuli vaihdettua myös korin ja rungon yhdistävät pultit. Hommasin vahvinta pulttilaatua mitä pulttikaupasta löytyi ja vaihdoin kaikki irtoavat pultit uusiin. Vanhat oli ihan hyvässä kunnossa, mutta 10€ panostuksella sai taas korillisen mielenrauhaa. Oikealta puolelta istuimen alta on se mutteri irti, joten pulttia ei saanut auki. Yksi vanha pultti jäi siten kummittelemaan autoon ja vielä hieman löysälle.


Uudet pultit rungon ja korin kiinnitykseen.

No nythän on sitten sopiva hetki puuhastella vielä hetki auton parissa ennen ajokauden alkamista Camalan osalta. Olen pitemmän aikaa pohtinut lattiashifterin asentamista Camalaan. En ole jotenkin ollut tyytyväinen tarjontaan, ulkonäkö ei ole ihan miellyttänyt ja sohvapenkki rajoittaa hieman asennusta kun penkin säätöjä olisi kiva päästä käyttämään. B&M:n Quick silver miellytti eniten silmää ja sen toiminnalisuus räikän ansiosta oli paras vaohtoehto budjetissani. Penkin säätöjä ei juurikaan jää jäljelle kun shifterin laittaa kiinni, mutta eipä Camalaa ajele muut kuin minä, ei ainakaan kovin usein. Uhrasin siis penkin eteenpäin liikkuvuudesta suurimman osan ja asensin shifterin lattiaan. Aika hyvä siitä tuli, juurikaan ei tartte kurotella vaikka vaihteen siirtä parkille, ajoasennossa kepakko on hyvin hollilla. Shifterin mukana tulee hyvät asennusohjeet joiden avulla homma hoitui suhteellisen nopeasti ja ilman suurempia ongelmia.
Pakkivalolle löytyi piuhat helposti rattiputkesta, mutta käynnistyksen turvakytkin on vielä kytkemättä, en ole ihan varma piuhoista jotka tulisi katkoa, joten annan turvakytkimen olla vielä omassa rauhassaan. Rattivaihteet lukitsin ihan nippusiteellä parkkiasentoon, joten rattilukko pelaa kuten ennenkin.


Shifterin runko kohdillaan ja kiinnitettynä paikoilleen.


Shifteri asennettuna, ihan siistin näköinen ja toimiva keppi, mutta...

Eihän toi runko ja asennus nyt silmää miellytä, joten jotain täytyi asialle tehdä. Koska pistosaha pysyy kädessä ja MDF-levyäkin oli nurkissa, ajattelin sommitella jonkun näköisen keskikonsolinviritelmän. Homma alkoi pahvisapluunoiden teolla ja pahvista askarrellun mallineen koeasennuksella. Pahvilaatikko näytti ihan hyvältä, joten muokkasin sabluunoita hieman ja siirsin mallit MDF-levylle. sivut tein 3mm. paksusta kovalevystä ja shifterin päälle tuli 6mm. paksua MDF-levyä tukevoittamaan rakennetta. Mustalla plyyshillä verhoillut sivut kiinnitin ruuveilla tohon Quick silverin muoviseen kehikkoon ja muuten kasaamisessa käytin kuumaliimaa ja pieniä ruuveja sekä nitojaa. Nyt shifteri näyttää jo ihan kelpo soittimelta.


Shifterin päälle tuli 6mm. levyä tukevoittamaan rakennetta. Aukkoon sopii tiukalla sovitteella se krominen kehysosa.


Sivut tehtiin 3mm. paksusta kovalevystä, näin niistä tuli hieman joustavia ja ne taipuivat haluttuun muotoon.


Osat verhoilin mustalla plyyshilla, lattiamatto materiaali olisi ollut halutumpaa, mutta plyyshiä oli nurkissa pyörimässä.


Konsolin kasaaminen käynnissä, kromikehys meni aukkoonsa niukin ja naukin, eli hyvin.


Konsoli asennetttuna paikalleen.


Sopii paikalleen, ainakin mun silmään hyvin.

Seuraavaksi pitäisi saada tallin ovet auki ja Camala maalarille fiksattavaksi. Jos piha ei pian laske, niin sitten asennan vielä rundikellonkin paikoilleen. Ehkä se tulee asennettua muutenkin ennen maalarireissua, sekin kun on tallilla odottelemassa.