No niin, kun kerran ruvettiin jäähdyttelemään, niin jäähdytellään sitten lisää.

Jo edellisessä jutussa pohdinkin, että pitäisikö pakosarjat kääriä vielä Thermotec:llä sen keraamisen pinnoitteen lisäksi. No eihän lisäeriste koskaan voi olla phitteeksi, joten kävimme Ukon kanssa kaupoilla ja tuomisina oli eristenauhaa sekä matallisia nippusiteitä.
Vaikka olin jo edelliseen Caminoon laittanut tota eristenauhaa, niin oli se silti kiva yllätys, että miten paljon se nauha jaksaa pöllytä kun sitä työstää. Koko talli oli sellaisen kutisevan pölyn vallassa, eihän siinä oikeen voinut muuta kun yrittää touhuta mahdollisimman varovasti, ettei ihan joka paikkaan pöly kulkeutuisi ja myöhemminkin voisi tallissa työskennellä ilman hirveää jälkikutinaa.

Kun pakosarjat oli paketissa, oli niiden asennuksen vuoro. Tällä kertaa halusin varmistua siitä, että vuotoja ei olisi. Huomasin nimittäin, että pakosarjantiivisteet oli vuotaneet muutamasta kohtaa. Sieltä siis kuului se säksätys tyhjäkäynnillä. No tällä kertaa hommasin kunnon tiivisteet, ihan pakosarjoille tarkoitetut. Ensin kiristin pultit kevyesti, jotta pakosarjat asettuisivat ja seuraavana päivänä vedin sitten pultit lopulliseen kireyteen. Tämän lisäksi sivelin kuparisilikoonia tiivistepinnoille. Jospa vuodot olisivat nyt taaksejäänyttä ongelmaa.

Kun pakosarjat oli kuosissa, mietin sitä konepellin puhkaisua siitä pahkan kohdalta. Ihan hirveän montaa minuttia en asiaa miettinyt kun olin jo levittämässä konehuoneen ja muiden arkojen pintojen päälle suojaa. Seuraavaksi olikin käsissä jo kulmahiomakone ja kipunat vaan lenteli tallissa. Pikkasen hirvitti lopputulema, mutta eihän siinä enää mikään auttanut kun konepellissä oli jo viillot valmiina. Lopullisen muodon aukko sai Dremelin avulla, sillä sai viimeisteltyä kolmion mallisen aukon kulmakohdat puolipyöreään muotoonsa. Viimeistelynä levittelin vielä konepellin tuplapeltien väliin mustaa silikoonimassaa, eipähän pääse vesi ja roskat peltien väliin.
Nyt kone saa raikasta ilmaa kun ilma pääsee virtaamaan konehuoneesta vapaasti.


ThermoTec eristysnauhaa sarjojen suojaksi.


Lopputulema on ihan siisti ja varmasti pysyy konehuone viileämpänä.


Kiristin sarjat kahdessa erässä paikoilleen, välissä sarjat sai hakea oman paikkansa.


Pikkuasentaja nautti mehua, suklaarusinoita ja Muumia kun asensin pakosarjoja, pölykin oli jo ehtinyt laskeutua tallissa.



Rälläkällä ja Dremelillä muotoutui konepeltiin aukko. Nyt pahka ei ole vain koristeena.

Mitäs sitten tehtäisiin? Megasifter ja keskikonsoli?